Elämän virrassa

Mitä tarkoittaa, että elämä virtaa? Millä tavalla elämässä voi virrata? Voiko elämä olla iloista, henkistä virtausta? Voisiko elämän tarkoitus olla yksinkertaisesti virrata ajassa joka meille on annettu voidaksemme kerätä matkamme varrella kokemuksia, jalostaaksemme tietoisuuttamme ja ymmärrystämme luojan lähteen toiminnasta, jonka osa olemme? Voisiko kaikki olla niin yksinkertaista? Mikä elämästä tekee niin monimutkaista?

Kun synnyit, synnyit tiettynä päivänä, tiettynä vuorokauden- ja kellonaikana, tiettyyn maahan, kaupunkiin ja kulttuuriin, tietyn äidin kautta, tietyille vanhemmille, tiettyjen ajatusten ja energioiden siivittämänä, tähtien ollessa tietyssä asennossa, aurinkokuntamme planeettojen kiertäessä aurinkoa. Juuri sillä hetkellä kun synnyit, jossain kaukana universumissa, sielläkin tapahtui jotain, vaikka kukaan ei sitä juuri siinä hetkessä tullut ajatelleeksi, koska kaikki sinun välittömässä läheisyydessäsi olivat keskittyneet siihen, että sinä olet tulossa maailmaan. Sinä hetkenä kun synnyit, aloitit oman virtauksesi ajassa, joka rytmittää tämän ulottuvuuden elämää. Syntymästäsi lähtien olet ollut osa maapallon elämää, osa tämän planeetan kokonaisuutta, kehossasi, joka toimii aikakapselin tavoin tässä ulottuvuudessa, mahdollistaen toiminnan ja sen myötä elämäsi kokemukset. Syntyessämme ihmisiksi meidät näennäisesti irrotetaan kokonaisuudesta erilliseksi olennoksi, kiedotaan unohduksen verhoon, ja samalla meille lahjoitetaan vapaus ja vastuu omasta toiminnastamme ja elämästämme. Yksi ihmiselämä. Sinun elämäsi. Lahja Maailmankaikkeudelta. Alussa olet kuin tyhjä kangas, jolle taiteilija alkaa hahmottelemaan kuvaa… itsestään. Olet samanaikaisesti tyhjä taulu (tabula rasa), kuin myös taiteilija, ja itse teos.

Tähän syntyneeseen teokseen, sinuun, alkaa hahmottua pisteitä ja viivoja. Elämän jälkiä ajan virrassa. Alussa se on uteliasta, kokeilevaa leikkiä, jossa taideteos elää ja hahmottaa itseään osana kokonaisuutta. Olemme avoimia kokemuksille, sillä emme kykene vielä rationaaliseen ajatteluun, vaan kokemuksemme syntyvät pitkälti tunnetasolla. Jokin tuntuu hyvältä ja jokin pahalta. Meissä alkaa muodostua kahtiajakoinen ajattelu kuin itsestään. Lapsina olemme aikuisen antaman hoivan varassa. Osa meistä syntyy rakastavaan perheeseen, osa vähemmän rakastavaan. Meidät saatetaan lapsina hylätä tai meitä saatetaan rakastaa ´liikaakin´. Kulttuuri ja perhe johon synnymme, alkaa muovata meistä yhteiskuntaan sopivaa ´materiaalia´. Aloitamme sopeutumisprosessin, jossa meille annetaan vaihtoehtoja valita. Valitsemme rooleja perustuen erilaisiin toimintamalleihin ja selviytymisstrategioihin. Valintojemme taustalla on pohjimmainen tarve välttää kärsimystä ja tuntea onnellisuutta. Alamme muovaamaan maailmaa omalla toiminnallamme, omilla valinnoillamme. Tällä elämän näyttämöllä näyttelemme omaa osaamme, voidaksemme kokeilla ja kokea elämää ihmiskehossamme. Kasvaessamme erillisyyden tunne vahvistuu, sillä meille esitellään kilpailemisen ideologia, illuusio siitä, että ihmisen on kilpailtava, tai muuten häviää. Kamppailu elämästä alkaa. Pelko häviämisestä on istutettu mieliin, joten ihmismieltä on helppo ohjailla haluttuun suuntaan. Alamme mitata menestystä sillä, kuinka hyvin suoriudumme erilaisista tehtävistä. Lupaus hyvästä elämästä häämöttää jossain tulevaisuudessa, sillä alitajuisesti olemme istuttaneet mieleemme kuvitelman hyvästä elämästä, jolle kulutusyhteiskunta on valmiiksi hahmottanut raamit, ja meidän tehtävämme on vain pyrkiä saavuttamaan nuo raamit, yleensä lainarahalla.

Työelämään päästessämme alamme mittaamaan menestystä tulevan palkan muodossa, statuksen ja tavaroiden muodossa, auton, talon, kesämökin, viimeisimpien puhelinmallien… Mikään määrä materiaa ei tunnu riittävän pitämään meitä onnellisina. Jossain vaiheessa alamme kyseenalaistamaan kaiken tarkoitusta. Kaipaamme muutosta, mutta samalla pelkäämme sitä. Pelkäämme päästää irti saavutetuista eduista, hankituista tavaroista, kaikesta, joka pitää meidät ankkuroituneina näennäiseen turvallisuuden tunteeseen. Jossain vaiheessa lakkasimme hymyilemästä lapsen lailla, kyseenalaistamasta ja ihmettelemästä elämää, emmekä edes muista tuota hetkeä, sillä olimme niin kiireisiä. Missä vaiheessa me, syvimmältä olemukseltamme vapaasti virtaavat olennot, jäimme kiinni itse luomaamme verkkoon?

Mihin katosi Elämä isolla E:llä? Mihin katosi ilo ja kiitollisuus? Mihin katosi se iloinen, henkinen virtaus, lapsenomainen uteliaisuus ja viattomuus? Seuraavaa lomaa odotellessa vaivumme hitaasti työelämän horrokseen, osaksi koneistoa. Onhan sitä pakko tulla toimeen jotenkin. Pettikö elämä minut, vai petinkö minä itse itseni? Milloin lakkasin virtaamasta, iloitsemasta, elämästä, olemasta se tyhjä taulu, taiteilija ja teos? Kuka minut maalasi? Onko vielä aikaa tehdä muutos? Ja miten sellainen tehdään?

Kun kyllästymispiste on saavutettu, alkaa hidas luopumisvaihe. Kun täyttyneistä unelmista on muodostunut osa arkipäivää, ne lakkaavat kiehtomasta. Joskus niistä muodostuu myös painolasteja joista ei osaa päästää irti. Mutta unelma on kuitenkin tehnyt tehtävänsä, sillä tärkeintä on kokemus, jota olemme keränneet. Kaikella on tarkoituksensa. Kun ymmärrämme, että se mistä unelmoimme, on vain halua kokea elämän eri puolia, unelmienkin merkitys muuttuu. Emme välttämättä halua uutta autoa, vaan kokemuksen siitä. Automerkkeihin(kin) liitetään monenlaisia mielikuvia joita mainonnan avulla pidetään yllä, yksinkertaisesti siksi että ihmiset ostaisivat uusia autoja. Ostetaan mielikuvia ja kuviteltua statusta, vaikka auto on kuitenkin vain kulkuväline, jonka tarkoitus on kuljettaa meitä paikasta A paikkaan B tässä ulottuvuudessa. Ja vanhemmalla autollakin se luonnistuu, mikäli auto toimii.

On hyvä sisäistää mikä on todellisen tarpeen ja kuvitellun halun välinen ero. Halu usein takertuu kohteeseensa hidastaen virtausta, kun taas todellinen tarve pyrkii palvelemaan ja ylläpitämään virtaustamme. Luopuessamme halusta ja hankkiessamme asioita vain todelliseen tarpeeseen, elämän virtaus voimistuu ja tuo meille uusia kokemuksia kuin luonnostaan. Koska olemme vapaita ja vastuussa valinnoistamme, olemme ainoa ihminen elämässämme, jolla on myös valta muuttaa asioita itsessämme.

Mieli takertuu helposti subjektiiviseen minä-kokemusta määrittelevään verkkoon luoden monenlaisia pelkoja, joka sisäisessä muutosprosessissa on täysin luonnollista. Näin minullekin kävi ryhtyessäni testaamaan virtausta omassa elämässäni, mutta lohdutin mieltäni sillä, että olen täällä vain käymässä ja kokemassa elämää. Toisin sanoen huijasin mieltäni saamaan kokemuksen virtauksesta. Halusin tietää onko se mahdollista, ja miltä se tuntuu! Koska kyseessä ei ole mikään ulkoa opeteltava tai ulkoa opittava asia vaan sisäinen prosessi, jossa antautuu kokemukselle, annoin vallan sisäiselle ohjaukselleni, sillä tunsin että vain sitä kautta voin lähteä liikkeelle. Aivan kuten vedessäkin voi kellua vain rentona, niin on ajan virrassakin, sillä pyrkiminen ja pyristeleminen vain lisää vastustusta. Käytännössä kyse on siis luopumisen kokemuksesta.

Kun luopuu määrittelyn tarpeesta ja irtautuu mielensä verkosta, voi havaita lopulta kaiken olevan vain ajassa virtaavaa energiaa, jossa ilmiöt syntyvät, leikkivät ja synnyttävät yhdessä uusia ilmiöitä. Jossain vaiheessa virtausta huomaa kuin itsestään muuttuvansa jälleen lapsen kaltaiseksi, uteliaan iloiseksi virrassa kulkijaksi, sillä kaikki näytelmät ja roolit joita esitämme elämässä, ovat vain osa suurta maailmankaikkeuden energiavirtaa, jossa uusia tähtiä syttyy taivaalle, osan ollessa jo kiertokulkunsa lopussa, valmiina siirtymään uusiin ulottuvuuksiin. Tunteet vaihtelevat, mutta ne eivät enää vyöry ylitsemme eivätkä hukuta meitä, sillä olemme oppineet kellumaan, päästämään irti, nauttimaan elämän virrasta, jossa ilo, valo ja rakkaus näyttävät suuntaa pelon sijasta.

Voisitko kuvitella olevasi jälleen lapsen kaltainen, tyhjä taulu, tabula rasa, joka uteliaasti katsoo elämää ja sen ilmiöitä, tutkien ja oivaltaen? Voisitko kuvitella luottavasi sisäiseen ohjaukseesi yhä enemmän, luottaa siihen, että elämä virtaa sinussa luonnollisella tavalla, juuri siten kuin on tarkoitus? Kun sisäinen virtauksemme värähtelee luottamusta ja iloa, myös ympäristö alkaa resonoimaan oman värähtelymme kanssa, sillä kaikki on energiaa, ja voimme nähdä myös kokemamme kärsimyksen kiitollisuuden valossa, osana elämän ja ajan luonnollista virtaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *